Toimintasuunnitelma

                           


Toimintasuunnitelma vuodelle 2025

                                                                       

1.    Yleistä

Laukaan seniorit aloittaa 16. toimintavuoden. Yhdessä viihtyminen
miellyttävien asioiden ja tekemisen merkeissä ovat tärkeä tavoitteemme.

Liittokokouskauden 2023-2026 teema on ”Elämäniloa ja voimaa”.

2.    Järjestötoiminta

Toiminnasta päätetään sääntömääräisessä vuosikokouksessa

viimeistään kesäkuun 30. päivään mennessä.

Hallitus kokoontuu tarvittaessa.

3.    Talous
Toiminta pyritään järjestämään talousarvion sallimissa raameissa.

4.    Virkistystoiminta

Seniorit kokoontuvat kuukausittain kuuntelemaan esitelmiä elämän eri alueilta.

Muistia samoin kuin digiosaamista parannetaan tapaamisissamme.

Osallistumme myös toisten yhdistysten tapaamisiin ja matkoihin.

Käymme mm. teattereissa ja museoissa.

Huomioimme jäseniä merkkipäivinään.

5.    Tiedotus

Kevään ja syksyn tapahtumista ilmoitetaan sähköpostitse/kirjeitse tai tekstiviestillä tilanteen ja tarpeen mukaan.

Vuosikokouksista ilmoitetaan sähköpostilla ja tekstiviestillä.

 

6.    Edustus

Puheenjohtaja tai muu valittu yhdistyksen jäsen edustaa yhdistystä
Keski-Suomen kansallisen senioripiirin hallituksessa.

Laukaan vanhusneuvostossa on edustus 2-vuotiskausin.
Osallistutaan mahdollisuuksien mukaan muiden yhdistysten ja piirin
järjestämiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin.